Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 12
Robert Bly - Rautahannu -Matka miehuuteen - osa 12
Bly on otsikoinut kuudennen lukunsa ”Sisäisen soturin elvyttäminen” (pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
1100- ja 1200-luvulla tiibetiläisissä luostareissa tapasivat nuoret buddalaisnoviisit asettua riveihin käytävän varrelle toisiaan vastapäätä. Buddhistiopettaja kulki heidän välissään ja huuteli kysymyksiä: ”Mitkä olivat Buddhan kasvot ennen kuin hän syntyi?”. Samaan tapaan syntyivät keskiajan kuuluisat väittelyt enkeleistä. Nämä olivat nuorille taisteluhenkistä opetusta, jota nykyisin pilkataan, eikä sitä edes saa opettaa. Näistä väittelyistä syntyi myös Aristoteleen ja Avicennan väittely pohjimmaisista sielun kysymyksistä, jota ei ole ratkaistu vieläkään. Yliopistojen debattiperinne oikeastaan hävisi, koska tällaiset vilkkaat väittelyt saattoivat hämmentää miehiä, joiden perheestä puuttui vilkkaiden väittelyjen perinne. Nyt kyseessä oleva väittely ei tarkoita sanallista ja fyysistä väkivaltaa, joka on sotilaiden , ei sisäisten soturien toimintaa.
Kilpailuhenkisyydestä, hyökkäävyydestä ja sanonnan kiivaudesta ei pidetty, sääli häviäjää kohtaan laimensi väittelykilpailun tuottamaa iloa. Blyn mielestä kiivaiden väittelyjen katoaminen oli vahinko.
- Kun leikkimieliset sanalliset taistelut katoavat, soturius surkastuu tai rajoittuu painiksi, jalkapalloksi, sotataidoksi, sissisodiksi, verta ja suolia pursuviksi elokuviksi, Bly analysoi.
Sukupolvien väliset rituaaliset taistelut edistävät niin tiedettä kuin kirjallisuutta. Jos joka sukupolvessa ilmenee halua soturiuteen, kirjallisuus kehittyy ja välttyy pysähtyneisyydeltä. Kielen luut murtuvat, mutta liike jatkuu, Bly kuvaa.
Renessanssin aikana sukupolvien välinen taistelu omaksuttiin yhdeksi edistyksen keinoksi.
Bly muistuttaa, että soturi-ihanteilla on sijansa myös liike-elämässä. Shogunien ajoista saakka japanilaiset ovat tutkineet soturi-ihanteeseen sisältyvää itsensä uhraamista. Japanissa koetaan edelleen vastuuta ja velvollisuudentuntoa yritysten työntekijöitä kohtaan.
Blyn mukaan 1800-luvulla työnantajat eivät välittäneet työntekijöistä, miksi ammattiyhdistysliike syntyi.
- Nykyisin pääjohtajat siirtyvät Amerikassa kepeästi yhtiöstä toiseen, äänestävät itselleen etuuksia konkurssin kynnyksellä ja myyvät eläkerahaston. Nämä miehet eivät ainakaan ole rakentamassa Jerusalemia, Bly muistuttaa.
Bly ihmettelee, että ihmeen harvoin veronmaksajat käyvät näitä sikamaisuuksia vastaan tai säästämis- ja lainanantorintamalla vallitsevaa ahneutta vastaan. Amerikkalaisesta miehestä on tullut kerta kaikkiaan kyvytön nostamaan kättään, jos siinä on miekka, vaikka puinenkin.
Soturin luhistumisesta seuraa, että miekka heitetään menemään. Bly kertoo tavanneensa monta kunnon miestä, jos heille annettaisiin miekka - nuo miehet rikkoisivat tai pistäisivät sen maahan ja lähtisivät pois.
Bly kirjoittaa, että moni amerikkalainen mies tarvitsee miekan irrottaakseen aikuisen sielunsa äitisidonnaisesta sielusta. Australian alkuasukasväestön keskuudessa initiaation suorittajat käyttävät miekkaa nimenomaan katkaistakseen psyykkisen napanuoran.
Miekassa on terä, joka erottaa takertumisen rakkaudesta, poikamaisen rehentelyn miehekkäästä lujuudesta ja passiivisen aggression hurjuudesta.
Tiibetiläiset kutsuvat tätä terävää sisäistä miekkaa ”Vajran miekaksi”. Heidän mukaansa ilman sitä henkinen elämä ei ole mahdollinen, ei liioin aikuinen elämä.
Blyn mukaan saatamme tarvita miekkaa myös leikkaamaan itsemme irti itsesäälistä. Lapsena uhrin osaan joutuneen sielu kietoutuu itsesääliin, kaunaan, masennukseen, huonoon itsetuntoon, passiivisuuteen ja raivoon kuin siamilaiskaksoset toisiinsa. Kuka leikkaa nuo tunteet sielusta, Bly kysyy. Kreikkalaisten Pelasgien luomismyytistä Bly löytää sellaisen jumalaisen leikkaajan.
Bly kannattaa sitä, että ihmiset pyrkivät omaleimaisuuteen. Hänen mielestänsä on vaarallista, jos eivät pyri.
Soturius avioliitossa ja ihmissuhteissa
Jung sanoi, että amerikkalaiset avioliitot ovat maailman surkeimpia, sillä mies hoitaa taistelunsa yksinomaan työpaikalla.
Kun mies ja nainen ovat napit vastakkain ja riitelevät, mitä mies silloin tahtoo? Bly kirjoittaa, ettei moni mies tiedä. Mies haluaa selkkauksen päättyvän: pelosta, koska ei osaa sanallisesti tapella, ei usko sanalliseen tappeluun. Hän ei ole nähnyt vanhempiensa välillä siitä seuraavan mitään hyvää.
Miehen rajat ovat niin heikot, että jokainen miekan sivallus tunkeutuu suoraan hänen arkaan ja pelokkaaseen rintaansa. Raivoisa karjunta kertoo, etteivät hänen soturinsa pystyneet suojaamaan häntä – peitset ovat jo uponneet lihaan, on liian myöhäistä.
Michael Meaden mukaan aviopuolisot aloittavat valikoimalla aseet, jotka heidän suvussaan ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. ”Olet kuin äitisi”! Blyn mukaan kunnon riita puhdistaa ja hänen uskoakseen ”naiset kaipaavat riitaa ja miehiä, jotka osaavat taistella”.
Bly muistuttaa, että kun mies ja nainen käyttävät aseitaan tiedostamattaan ja nimeämättä niitä, he törmäävät suin päin taistelun melskeeseen, ja kun taistelu on ohi, sisäinen lapsi voi kummallakin olla pahasti haavoittunut.
Miehessä ja naisessa oleva aikuinen soturi kykenee koulittuna ottamaan iskun vastaan murjottamatta tai luhistumatta, osaa taistella rajallisten tavoitteiden hyväksi, pitää mielessään taistelun säännöt ja pystyy ylipäänsä pitämään taistelun puhtaana ja asettamaan rajat.
Bly mainitsee Marie-Louise von Franzin kertoneen naisesta, jolla oli takanaan monta avioliittoa. Kaikki avioliitot sujuivat hyvin ensimmäiseen riitaan asti. Silloin nainen sai kohtauksen ja sanoi vahingoittavia asioita. Kammottavat riidat jatkuivat, kunnes mies lähti.
Yksi mies ei tehnyt niin kuin aikaisemmat miehet, vaan meni yläkertaan pakkaamaan. Mies ei aikonut karjua eikä lyödä naista, vaan kertoi, ettei kenenkään salli puhuvan itselleen, kuten nainen oli juuri puhunut. Hän lähtee. Nainen ällistyi ja pyysi miestä jäämään – avioliitto jatkuu yhä.
Sisäinen soturi pystyy Blyn mukaan sanomaan, milloin elämänkumppani on inhimillisyyden rajan tällä vai toisella (Blyn mukaan myyttisen Kalin) puolella. Marian Woodmanin mukaan: Viha juontuu henkilökohtaiselta tasolta, raivo arkkityyppisestä ytimestä”.
Woodman: ” Molempien sukupuolten raivo on peräisin vuosisataisista väärinkäytöksistä. Ihmissuhteeseen päästyään se tuhoaa. Toisen kimppuun hyökkäämisellä riivaajien vallassa ei ole mitään tekemistä vapautumisen kanssa.
Sisäinen soturi voi niin miehessä kuin naisessa auttaa pariskuntaa taistelemaan inhimillisellä tasolla. Jos miehillä ja naisilla on sisimmässään pelkkiä sotilaita tai häpeäviä lapsia, he joutuvat jatkuvasti tyytymään vahingollisiin taisteluihin.
jatkuu…
Lappeenrannassa 21.4.2024
Bly on otsikoinut kuudennen lukunsa ”Sisäisen soturin elvyttäminen” (pahoittelu: tekstini sisältää paljon suoria lainauksia kirjasta, en jaksa laittaa koko ajan lainausmerkkejä, Rautahannu- kirjan (1990) suomentaja on Leena Nivala)
1100- ja 1200-luvulla tiibetiläisissä luostareissa tapasivat nuoret buddalaisnoviisit asettua riveihin käytävän varrelle toisiaan vastapäätä. Buddhistiopettaja kulki heidän välissään ja huuteli kysymyksiä: ”Mitkä olivat Buddhan kasvot ennen kuin hän syntyi?”. Samaan tapaan syntyivät keskiajan kuuluisat väittelyt enkeleistä. Nämä olivat nuorille taisteluhenkistä opetusta, jota nykyisin pilkataan, eikä sitä edes saa opettaa. Näistä väittelyistä syntyi myös Aristoteleen ja Avicennan väittely pohjimmaisista sielun kysymyksistä, jota ei ole ratkaistu vieläkään. Yliopistojen debattiperinne oikeastaan hävisi, koska tällaiset vilkkaat väittelyt saattoivat hämmentää miehiä, joiden perheestä puuttui vilkkaiden väittelyjen perinne. Nyt kyseessä oleva väittely ei tarkoita sanallista ja fyysistä väkivaltaa, joka on sotilaiden , ei sisäisten soturien toimintaa.
Kilpailuhenkisyydestä, hyökkäävyydestä ja sanonnan kiivaudesta ei pidetty, sääli häviäjää kohtaan laimensi väittelykilpailun tuottamaa iloa. Blyn mielestä kiivaiden väittelyjen katoaminen oli vahinko.
- Kun leikkimieliset sanalliset taistelut katoavat, soturius surkastuu tai rajoittuu painiksi, jalkapalloksi, sotataidoksi, sissisodiksi, verta ja suolia pursuviksi elokuviksi, Bly analysoi.
Sukupolvien väliset rituaaliset taistelut edistävät niin tiedettä kuin kirjallisuutta. Jos joka sukupolvessa ilmenee halua soturiuteen, kirjallisuus kehittyy ja välttyy pysähtyneisyydeltä. Kielen luut murtuvat, mutta liike jatkuu, Bly kuvaa.
Renessanssin aikana sukupolvien välinen taistelu omaksuttiin yhdeksi edistyksen keinoksi.
Bly muistuttaa, että soturi-ihanteilla on sijansa myös liike-elämässä. Shogunien ajoista saakka japanilaiset ovat tutkineet soturi-ihanteeseen sisältyvää itsensä uhraamista. Japanissa koetaan edelleen vastuuta ja velvollisuudentuntoa yritysten työntekijöitä kohtaan.
Blyn mukaan 1800-luvulla työnantajat eivät välittäneet työntekijöistä, miksi ammattiyhdistysliike syntyi.
- Nykyisin pääjohtajat siirtyvät Amerikassa kepeästi yhtiöstä toiseen, äänestävät itselleen etuuksia konkurssin kynnyksellä ja myyvät eläkerahaston. Nämä miehet eivät ainakaan ole rakentamassa Jerusalemia, Bly muistuttaa.
Bly ihmettelee, että ihmeen harvoin veronmaksajat käyvät näitä sikamaisuuksia vastaan tai säästämis- ja lainanantorintamalla vallitsevaa ahneutta vastaan. Amerikkalaisesta miehestä on tullut kerta kaikkiaan kyvytön nostamaan kättään, jos siinä on miekka, vaikka puinenkin.
Soturin luhistumisesta seuraa, että miekka heitetään menemään. Bly kertoo tavanneensa monta kunnon miestä, jos heille annettaisiin miekka - nuo miehet rikkoisivat tai pistäisivät sen maahan ja lähtisivät pois.
Bly kirjoittaa, että moni amerikkalainen mies tarvitsee miekan irrottaakseen aikuisen sielunsa äitisidonnaisesta sielusta. Australian alkuasukasväestön keskuudessa initiaation suorittajat käyttävät miekkaa nimenomaan katkaistakseen psyykkisen napanuoran.
Miekassa on terä, joka erottaa takertumisen rakkaudesta, poikamaisen rehentelyn miehekkäästä lujuudesta ja passiivisen aggression hurjuudesta.
Tiibetiläiset kutsuvat tätä terävää sisäistä miekkaa ”Vajran miekaksi”. Heidän mukaansa ilman sitä henkinen elämä ei ole mahdollinen, ei liioin aikuinen elämä.
Blyn mukaan saatamme tarvita miekkaa myös leikkaamaan itsemme irti itsesäälistä. Lapsena uhrin osaan joutuneen sielu kietoutuu itsesääliin, kaunaan, masennukseen, huonoon itsetuntoon, passiivisuuteen ja raivoon kuin siamilaiskaksoset toisiinsa. Kuka leikkaa nuo tunteet sielusta, Bly kysyy. Kreikkalaisten Pelasgien luomismyytistä Bly löytää sellaisen jumalaisen leikkaajan.
Bly kannattaa sitä, että ihmiset pyrkivät omaleimaisuuteen. Hänen mielestänsä on vaarallista, jos eivät pyri.
Soturius avioliitossa ja ihmissuhteissa
Jung sanoi, että amerikkalaiset avioliitot ovat maailman surkeimpia, sillä mies hoitaa taistelunsa yksinomaan työpaikalla.
Kun mies ja nainen ovat napit vastakkain ja riitelevät, mitä mies silloin tahtoo? Bly kirjoittaa, ettei moni mies tiedä. Mies haluaa selkkauksen päättyvän: pelosta, koska ei osaa sanallisesti tapella, ei usko sanalliseen tappeluun. Hän ei ole nähnyt vanhempiensa välillä siitä seuraavan mitään hyvää.
Miehen rajat ovat niin heikot, että jokainen miekan sivallus tunkeutuu suoraan hänen arkaan ja pelokkaaseen rintaansa. Raivoisa karjunta kertoo, etteivät hänen soturinsa pystyneet suojaamaan häntä – peitset ovat jo uponneet lihaan, on liian myöhäistä.
Michael Meaden mukaan aviopuolisot aloittavat valikoimalla aseet, jotka heidän suvussaan ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. ”Olet kuin äitisi”! Blyn mukaan kunnon riita puhdistaa ja hänen uskoakseen ”naiset kaipaavat riitaa ja miehiä, jotka osaavat taistella”.
Bly muistuttaa, että kun mies ja nainen käyttävät aseitaan tiedostamattaan ja nimeämättä niitä, he törmäävät suin päin taistelun melskeeseen, ja kun taistelu on ohi, sisäinen lapsi voi kummallakin olla pahasti haavoittunut.
Miehessä ja naisessa oleva aikuinen soturi kykenee koulittuna ottamaan iskun vastaan murjottamatta tai luhistumatta, osaa taistella rajallisten tavoitteiden hyväksi, pitää mielessään taistelun säännöt ja pystyy ylipäänsä pitämään taistelun puhtaana ja asettamaan rajat.
Bly mainitsee Marie-Louise von Franzin kertoneen naisesta, jolla oli takanaan monta avioliittoa. Kaikki avioliitot sujuivat hyvin ensimmäiseen riitaan asti. Silloin nainen sai kohtauksen ja sanoi vahingoittavia asioita. Kammottavat riidat jatkuivat, kunnes mies lähti.
Yksi mies ei tehnyt niin kuin aikaisemmat miehet, vaan meni yläkertaan pakkaamaan. Mies ei aikonut karjua eikä lyödä naista, vaan kertoi, ettei kenenkään salli puhuvan itselleen, kuten nainen oli juuri puhunut. Hän lähtee. Nainen ällistyi ja pyysi miestä jäämään – avioliitto jatkuu yhä.
Sisäinen soturi pystyy Blyn mukaan sanomaan, milloin elämänkumppani on inhimillisyyden rajan tällä vai toisella (Blyn mukaan myyttisen Kalin) puolella. Marian Woodmanin mukaan: Viha juontuu henkilökohtaiselta tasolta, raivo arkkityyppisestä ytimestä”.
Woodman: ” Molempien sukupuolten raivo on peräisin vuosisataisista väärinkäytöksistä. Ihmissuhteeseen päästyään se tuhoaa. Toisen kimppuun hyökkäämisellä riivaajien vallassa ei ole mitään tekemistä vapautumisen kanssa.
Sisäinen soturi voi niin miehessä kuin naisessa auttaa pariskuntaa taistelemaan inhimillisellä tasolla. Jos miehillä ja naisilla on sisimmässään pelkkiä sotilaita tai häpeäviä lapsia, he joutuvat jatkuvasti tyytymään vahingollisiin taisteluihin.
jatkuu…
Lappeenrannassa 21.4.2024