Toiminnot

Jos muutat sisäiset kysymyksesi, muutat ajattelusi ja elämäsi

Muuta sisäiset kysymyksesi, niin muutat koko elämäsi
(Change Your Questions, Change Your Life – discover the power of Question Thinking)

Marilee G Adams (MGA)[i] on kirjoittanut kirjan siitä, kuinka tapa tehdä itsellemme sisäisiä kysymyksiä, vaikuttaa siihen, miten elämämme sujuu. Itsesyytöspalautteen sijasta (feedBACK) MGA ehdottaa kirjassaan opettelemaan kysymään itseltään, miten ideat voisivat parantaa tulevaisuutta, ratkaisu- ja edistyskeskeinen palaute (feedFORWARD).  Mikä onkin kaiken henkilö- ja työelämävalmennuksen, coachingin, perusidea. MGA on nimennyt kirjassaan esittelemänsä menetelmän Question Thinking, QT (suomennettuna ”kysymällä ajatteleminen”).

Vastuussa omista ajatuksista

MGA:n mukaan jos oppii tarkoituksellisesti vaihtamaan sisäiset kysymyksensä, niin silloin pystyy olemaan vastuussa omista ajatuksistaan. MGA kertoo kirjassaan Ben Knightin tarinan. Johtaja, joka piti siitä että kaikki on omassa hallinnassa ja siitä, että hänellä oli kaikki mahdolliset vastaukset, hän oli ylpeä ns. Answer Man-stauksestaan.
Hänen työryhmänsä ei kuitenkaan edisty projektissaan ja Ben päättää kirjoittaa ratkaisemattomasa projektin umpikujassa eroanomuksensa. Mutta Benin johtaja ei hyväksy hänen eroanomustaan, ennen kuin Ben on käynyt 6 viikon ajan coaching’ssä (”työelämävalmennuksessa”). Ja jos Ben vielä sen jälkeen haluaa erota, niin siitä vain.
Benin johtaja kertoo uskovansa Benin mahdollisuuksiin. Benin johtaja uskoo QT:n mahdollisuuksiin. QT on pomon mielestä avain korkeaan tunneälyyn ja viisaisiin valintoihin. QT on esimiehen mielestä korvaamaton väline johtamisen kehittämisessä (leadership), työryhmän tehokkuuden parantamisessa, tuottavuudessa ja innovaatioissa. QT on yksinkertainen , mutta paljon käytännön harjoitusta vaativa seitsemän työkalun pakki elämään ja työhön.

Kysymysten maailma on mahdollisuuksien maailma. Kysymykset avaavat mielemme, auttavat liittymään toisiin ihmisiin ja auttavat ravistamaan vanhentuneita oppirakennelmiamme.

MGA koettaa kirjallaan kertoa, että nykyisin varmoista vastauksista ja vankoista mielipiteistä olisi syytä siirtyä jo kysymyksiin ja uteliaisuuteen. Nopeista johtopäätöksistä, kiinnilyödyistä näkökulmista ja vanhoista mielipiteistä olisi johtamisessa syytä siirtyä asioiden tutkimiseen, löytämiseen, innovaatioihin ja yhteistyöhön. Suuret tulokset alkavat suurilla kysymyksillä.

Yksi hyvä keino kerjätä itselleen ongelmia ja lukita itsensä ongelmatilanteeseen on metsästää vastauksia. Paras tapa taas ratkaista ongelmia olisi aloittaa hyvillä kysymyksillä.

Ben, perinteinen ”miesmäinen” johtaja

Ben (kirjan kuviteltu päähenkilö) uskoi, että jos hänellä olisi kaikki vastaukset, niin se olisi varma merkki menestyksestä. Ben huomaa kaikkitietävyydessään ajavansa työryhmänsä tilanteeseen, jossa kukin työryhmän jäsen menee omaan suuntaansa, on omissa oloissaan – ja välttelee Beniä. Ben koettaa etsiä syntipukkia lähimmästä alaisestaan, jonka piti saada hänen paikkansa. Benin työryhmä ei pysy tuotantoaikataulussa ja jotakuta pitäisi ongelmista syyttää. Benin työryhmä ei saa tuotettaan markkinoille ennen kilpailijaansa, mikä tarkoittaa enemmän ongelmia kuin Ben uskaltaa myöntää itselleen. Ben on ollut ylpeä siitä, että on itse pystynyt ratkaisemaan kaikki ongelmansa.
Ben on tiukasti päättänyt vain pitää pintansa ja ongelmat omana tietonaan, kunnes hän löytää oikeat vastaukset ja ratkaisut. Benille ei ole ollut helppoa myöntää olevansa juuttuneena ongelmiinsa. Ben ei pysty tällä kerralla löytämään työryhmänsä ongelmiin vastauksia ja ratkaisuja, minkä vuoksi hän päättää kirjoittaa pestistään eroanomuksensa.
Benin vaimo huomaa, että hänen miehellä on jotain pielessä. Vaimo joutuu elämään kuin lesken elämää. Ben ei puhu asioistaan. Ben käskee vaimon mielummin huolehtia omista asioistaan. Riitely parisuhteessa lisääntyy… Vaimo antaa ukaasin, että jos Ben haluaa todellista kumppanuutta vaimonsa kanssa, niin Benin on tehtävä avioliitossa muutoksia.
Erokirjettä vastaanottaessa Benin pomo haluaa, että Ben odottaisi vielä 6 viikkoa ennen irtisanoutumistaan – mutta sinä aikana Benin täytyisi sitoutua tekemään työssään muutoksia. Jos Ben haluaa menestyä jatkossa, hänen on tehtävä perustavaalaatua olevia muutoksia, sanoo Benin pomo, joka on myös nainen.
 
Benin on opittava 6 viikon aikana vastaamaan itselleen tekemiin kysymyksiin

-          Oletko valmis ottamaan vastuun virheistäsi – ja asenteistasi sekä toimistasi, jotka virheisiin johtivat?
-          Oletko halukas – vaikka kuinka vastahakoisesti – antamaan itsellesi anteeksi ja jopa nauramaan itsellesi?
-          Oletko halukas katsomaan kokemustesi, erityisesti vaikeimpien kokemustesi, arvoa?
-          Oletko halukas oppimaan tapahtuneesta ja tekemään muutokset niiden mukaan?
Ben tapaa johdon kyselevän valmentajansa, inquiring coachin, Josephin, 6 viikon aikana useamman kerran. Pomon mielestä Benille tärkeintä on nyt sopia ajoista johdon valmentaja Josephin kanssa. Ben on epäuskoinen, koska hän ei mielestään kaipaa enää yhtään lisäkysymystä, vaan jo viimeistään vastauksia. Benin mielestä johtajilla pitää olla vastauksia, eikä kysymyksiä.
Ben ilmoittaa Josephille olevansa vastausten mies, the Go-To guy. Benin mielestä koko bisneksentekeminen on vastausten etsimistä.
-          Totta, mutta kuinka voit saada parhaat vastaukset ilman parhaita kysymyksiä, kysyy Joseph Beniltä ensitapaamisessa. Voitko Ben kertoa tavastasi operoida vastauksilla?
-          Kyllä, oikeiden vastausten saaminen ja niiden varaan tukeutuminen on mottoni, Ben julistaa.
-          Voitko muotoilla siitä kysymyksen, jonka voi kysyä itseltään?
-          Ehkä voin, ”Kuinka voin todistaa, että olen oikeassa?”, Ben yrittää hämmentyneenä.
-          Loistavaa, olemme ehkä jo naulanneet ongelmasi, sanoo Joseph.
-          Minun ongelmani?, kysyy Ben.
-          Olemalla vastausten mies, todistamalla, että olet oikeassa, Joseph alleviivaa Benin ydinongelmaa.
-          Anteeksi?, Ben luulee Josephin pilailevan.
-          Löytää todisteita, että on oikeassa voi olla tärkeää, Joseph myöntää.
-          Mutta voiko olla aikoja, jolloin liian paljon hyvää (oikeassa olemisen tarvetta) voi johtaa ongelmiin, Joseph jatkaa kysymistään, Miten luulet, että oikeassa olemisen pakkosi vaikuttaa työryhmääsi?
-          En ymmärrä, mitä tarkoitat, Ben on ymmällä.
Ben on ajatellut koko elämänsä ajan, että aina täytyy kertoa totuus.
-          Annan kun kysyn toisin, Joseph sanoo. Kuinka oikeassa olemisen pakkosi vaikuttaa parisuhteeseesi?
-          Jokainen etsii vastauksia, Ben yrittää epätoivoisesti puolustautua joutuessaan yllätetyksi housut kintuissa.
Joseph ehdottaa, että he tutkisivat yhdessä hieman syvällisemmin, mitä kysymykset tosiasiassa tekevät. Joseph lupaa Benin maailman muuttuvan, jos hän oppii ymmärtämään sisäisten kysymystemme voiman.

Sisäiset kysymyksemme ovat ajattelumme perusta

Joseph kertoo, ettemme ole useinkaan tietoisia siitä, että teemme ajatellessamme kysymyksiä lähes joka hetki elämässämme. Ajattelu itse on kysymys- vastaus – prosessi. Jo aamupukeutumisemme sisältää kysymyksiä päivän luonteesta. Mitä pitäisi pukea päälle? Me vastaamme kysymyksiin tekemällä jotakin.
-          Kun juutumme johonkin, on luonnollista etsiä vastauksia ja ratkaisuja. Mutta niin toimimalla me tiedostamattamme luomme lisää esteitä aukkojen sijasta. Jos emme muuta kysymyksiämme, niin me toistamme vain samoja ja ei-auttavia vastauksia, Joseph luennoi.
-          Uudet kysymykset voivat täysin muuttaa näkökulmamme, auttaa uusia tapoja katsoa ja ratkaista ongelmia, Joseph houkuttelee Beniä. Kysymykset johtavat tuloksiin. (Sisäiset) Kysymykset ohjelmoivat sen, kuinka käyttäydymme ja minkälaiset tulokset ovat mahdollisia.
-          Ideasi ovat mielenkiintoisia, mutta olen vastausten mies, Ben turhautuu Josephin turhina pitämiin kysymysluentoihin.
-          Vastausten miehestä on lyhyempi matka, kun luuletkaan, kysymysten mieheen, Joseph rauhoittaa.
Vastausten miehen roolista luopuminen on viimeisenä Benin mielessä. Ben ei voi luopua jostakin, minkä eteen on nähnyt kovasti vaivaa. Jostakin, joka määrittelee hänen identiteettinsä.
-          Ben, sinun täytyy kohdata tosiasiat – sinä olet ongelmissa. Suurin vahvuutesi, Vastausten mies, on osoittautunut heikkoudeksesi. Tämä on ratkaiseva asia, Joseph lataa.
-          Jos vastausten miehenä toimiminen olisi toiminut hienosti, et olisi miettinyt toimistossasi 15 tuntia eroamistasi. Pomosi kertoi minulle asian, Joseph kertoo. Ilman muutosta et voi jatkaa nykyisessä työssäsi. Pomosi on edelleen uskonut sinuun, minkä vuoksi olet täällä.
Ben muistaa pomon palkanneen hänet, koska hän oli alansa paras. Pomo oli myös sanonut, ettei hän ollut täysin tyytyväinen Benin johtamistyyliin (management style), mutta päätti ottaa Benissä riskin, jossa pomo aikoi voittaa.
-          Vastausten metsästys on johtanut sinut loistaviin läpimurtoihin. Mutta se, että sinä työryhmässä omaat vastaukset, tai että sinua työryhmässä pidetään kaikkitietävänä, on veteen piirretty raja. Kaikkitietäväksi leimauduttuasi olet pulassa! Luuletko, että työryhmäsi pitää sinusta leimauduttuasi, kysyy Joseph.
-          Johtajuus ei ole mikään kauneuskilpailu, Ben vastustaa. Hyvä johtaja kantaa vastuuta, hänen tehtävänsä on saada työt tehdyksi ja muut seuraavat hänen ohjeitaan.
-          Kun olet tekemisissä työryhmäsi kanssa, haluat heidän tekevän aloitteita, kysyä omia kysymyksiään ja tulla vastausten, joita et ole itse keksinyt, kanssa Ryhmä ihmisiä saavuttaa enemmän kuin sinä yksiksesi, Joseph muistuttaa.
-          Jos tiedät kaiken, niin se tekee käytännössä mahdottomaksi kenellekään tehdä minkäänlaisia ehdotuksia, mikä on katastrofi johtajalle, Joseph visualisoi. Sinun on enemmän kyseltävä kuin käskytettävä.   
Tehokkaan kommunikaation sääntönä on 20 % kertomista ja 80 % kysymistä. Monet luulevat tehokkaan kommunikaation prosenttien tulisi olla juuri päinvastoin.
 
Valintakartta (Choice Map) auttaa käytännössä kyselemisen, QT:n, oppimisessa

Valintakartta kertoo sisäisistä kysymyksistämme seuraavasta kahdesta erilaisesta polusta – Noviisin (Learner) ja Tuomitsijan (Judger) polusta. Katso tarvittaessa valintakarttaa (Choice Map) Esityksissä. Valintataulussa henkilö kulkee molempia teitä ja valintataulu osoittaa, mitä tapahtuu kummassakin tapauksessa. Noviisin polulla valitaan, tuomitsijan polulla reagoidaan. Noviisin tiellä löydetään uusia polkuja ja mahdollisuuksia, Tuomitsijan polulla juututaan syyttelyyn ja syytösten mutaan.
Todelliset valinnat alkavat sillä hetkellä, kun opimme tarkkailemaan omaa ajatteluamme. Valintakartta opettaa tekemään itsellemme parempia kysymyksiä ja viisaampia valintoja. Valintakarttaa käyttämällä voimme ymmärtää, parantaa ja muuttaa käytännöllisesti katsoen mitä tahansa tilannetta. ­Emme voi valita, mitä tapahtuu, mutta me voimme valita, mitä tilanteessa teemme. Sisäiset kysymykset vaikuttavat siihen, kummalle polulle ajaudumme elämässämme.
Jos ajaudutaan Tuomitsijan polulle, niin siltä paikalta ei voi toista auttaa, kuten Joseph kertoo omasta kokemuksestaan työvalmennuksessa. Mutta Tuomitsijan tieltä voi vaihtokysymyksillä (switching questions) päästä Noviisin tielle. Ristiriitatilanteessa ihmiset menevät helposti Tuomitsijan polulle. Kun kaksi ihmistä on tuomitsijan polulla, niin se joka herää ensin, saa ristiriitatilanteessa edun itselleen. Noviisin polulle palannut ihminen saa yhteyden kanssaihmiseen, alkaa kuunnella, tarkkailla ja avata mielensä tilanteessa oleville uusille vaihtoehdoille ja ratkaisuille. Mitä kauemmin ihminen on Tuomitsijan polulla, sitä vähemmän rakentava ihminen tilanteessaan on. Tuomitsijaan liittyy kielteinen asenne. Tuomitsijaan liittyy omahyväisyys, ylimielisyys, ylemmyys ja puolustuksellisuus sekä muiden alentaminen, jotka luovat varmuudella ympärilleen ihmissuhdesotkun.
Mitä vahvempi sisäisen havaitsijasi, sitä helpompi on vaihtaa kysymyksillä takaisin Noviisin polulle. Keho kertoo milloin milläkin polulla ollaan.

Tee koe 1: Kysy itseltäsi seuraavia kysymyksiä ja tarkkaile, mitä itsessäsi tapahtuu
(Samalla kiinnitä huomiosi lihaksiisi, asentoosi, hengitykseesi ja mitä koet eri puolilla kehoa)

-          Ketä tästä on syytettävä?
-          Mitä minussa on pielessä?
-          Miksi olen ainainen epäonnistuja?
-          Kuinka voin hävitä tämän?
-          Kuinka voin todistaa, että olen oikeassa?
-          Kuinka voin kontrolloida kaikkea?
-          Miten voin pelastaa nahkani?
-          Miten voin satuttaa itseni?
-          Miksi he ovat niin avuttomia ja turhauttavia?
-          Kuinka juutuin huonoimpaan työryhmään?
-          Miksi välittäisin?

Kiristyikö rintasi, jäykistyivätkö olkapääsi, jähmetyitkö? Ne ovat tavallisia reaktioita noiden kysymysten jälkeen. Noiden sisäisten kysymysten jälkeen ihminen helposti ajautuu: toivottamattomaksi ja avuttomaksi, pessimistiseksi, kielteiseksi, loppuunkuluneeksi, masentuneeksi, kireäksi ja häviäjäksi.
Kun oppii tuntemaan kehonsa tuntemukset, mielialansa ja asenteensa, niin tietää jo olevansa menossa ja ehdollistamassa itsensä Tuomitsijan polulle. Jos pystyt ottamaan etäisyyttä kielteisiin asenteisiisi, niin olosi paranee. Mitä tarkkaavaisemmaksi itsesi suhteen tulet, sen objektiivisemmaksi eri elämäsi tilanteissa tulet. Opittuasi itsesi tarkkailun: Sinulla on kyllä tunteita, eikä tunteilla ole sinua. Et ole kielteisten tunteittesi vedätettävissä.
 
Koe 2: Kysy itseltäsi seuraavia kysymyksiä ja tarkkaile, mitä itsessäsi tapahtuu
(Samalla kiinnitä huomiosi lihaksiisi, asentoosi, hengitykseesi ja mitä koet eri puolilla kehoa)

-          Mitä tapahtui?
-          Mikä toimii?
-          Mistä olen vastuussa?
-          Mitkä ovat tosiasiat?
-          Mikä on isompi kuva tilanteesta?
-          Mikä on hyödyllistä tässä?
-          Mitä minä haluan?
-          Mitä voin oppia?
-          Mitä tuo toinen ihminen ajattelee, tuntee, tarvitsee ja haluaa?
-          Kuinka tämä voi olla molemmat voittaa tilanne (win-win)?
-          Mikä on mahdollista?
-          Mitkä ovat minun valintani?
-          Mitä on parasta tehdä nyt?

Tunsitko lievää innostusta, oliko helpompi hengittää, aloitko tuntea halukkuutta ja avoimuutta, rentoutuivatko hartiasi. Huomasitko mikä ero on kehoon sisäisillä kysymyksillä, joita teemme itsellemme. Sisäiset kysymykset vaikuttavat jopa kehoomme. Viimeksi esitettyjen kysymysten jälkeen ihminen ajautuu: kevyeen oloon, hauskaan oloon, uteliaaksi, optimistiseksi, toiveikkaaksi – ehkä tämä ongelma ratkeaakin.
Jos vaihdat sisäiset kysymyksesi, niin kaikki elämässäsi vaihtuu sen jälkeen. Kun ihmiset toimivat ympärilläsi, niin kuin he toimivat, aiotko valita Noviisin vai Tuomitsijan kysymykset? Muuta väitteet heistä mielessäsi kysymyksiksi, niin huomaat suuren eron. Kun kykenet tarkkailemaan omaa ajatteluasi ja tunnistamaan Noviisin ja Tuomitsijan eron, niin pääset kiinni elämässä valinnan valtaan. Elämä ei vie sinua ajopuuna, vaan valitset, mitä elämältä haluat.
Kysymykset joita muodostamme mielessämme, muokkaavat päätöksemme ja suuntaavat toimintamme sekä johtavat tuloksiin, joita yleensä saamme toimissamme. Kyvyssämme tunnistaa kysymystemme laatu, paikallistamme sen, minne niiden myötä olemme matkalla. Tämä on itsensäjohtamisen ydintaitoja. Valintakartta muistuttaa kysymyksistä, joita mielessämme teemme. Toiminta seuraa sisäisistä kysymyksistämme.
 
Miten vaihtaa Tuomitsijasta Noviisiksi?
 
On helppo juuttua Tuomitsijaksi. Tuomitsijana on paljon helpompi olla kuin Noviisina, mutta Tuomitsijana elämäsi on kurjempaa kuin Noviisina. Tuomitsijan polulta voi vaihtaa Noviisin polulle tekemällä itselleen polunvaihto-kysymyksiä:
-          Olenko nyt Tuomitsija?
-          Mitkä ovat tosiasiat?
-          Mitä olettamuksia olen tekemässä?
-          Millä muulla tavalla voin ajatella tässä tilanteessa?
-          Missä haluaisin olla?

Jos et kykene havaitsemaan, mikä on jo läsnä, niin pysyt pimeässä. Valinta on sinun, vaikka se vaatii harjoitusta, ja joskus jopa rohkeutta, käyttää sitä taitavasti. Polunvaihto ei ole aina helppoa, mutta yksinkertaista se on aina. Yksinkertaista täytyy harjoitella arjessa riittävästi.
Urheilusuorituksen edellä kysymys siitä, että epäonnistunko vai teenkö osaamani rutiinijutun kauniisti, vaikuttaa vahvasti suorituksen lopputulokseen. Edellinen kysymys luo ahdistusta, mikä heikentää suoritusta. Jälkimmäinen kysymys luo suoritukselle oikean asenteen.

Ajatukset suuntaavat pyrkimyksemme. Kysymykset aina suuntaavat huomiomme. Uudet kysymykset voivat uudelleensuunnata huomiomme.

Tuomitsijan polulta suunnattu huomio rakentaa ympärilleen helposti paheksuntaa ja ristiriitoja, suurta stressitasoa ja ongelmia työryhmässä. Tuomitsijan polulla oleminen, kotona tai töissä, tekee elämästä yhden suuren päänsäryn. Tuomitsijan polulla kukaan ei tee yhteistyötä keskenään. Kaikilla on esteitä yhdessä tekemiselle.
Noviisiksi ei opi helpolla, koska elämä ei ole niin yksinkertaista. Vain pysymällä Noviisin polulla ei ole normaalia. Harva meistä on pyhimys. Mutta valintakartta, polunvaihtokysymykset ja muut työkalut nopeuttavat Noviisin polulla pysymisen oppimista. Tuomitseminen ei ole hyvä arvio tilanteesta, vaan päätöksellinen hyökkäys itseä tai muita vastaan. Hyvä arvio on viisaan valinnan tekemistä, mikä perustuu vankkaan informaatioon ja tarkoitukseen. Tuomitsijan polulla toimitaan usein epätäydellisen tiedon ja väärinarvioidun tarkoituksen perusteella.
Syytös on Tuomitsijan asenne, vastuu on Noviisin asenne. Syytös halvaannuttaa, vastuullisuus tuottaa toimintaa.
 
Tuomitsijan ja Noviisin ajattelutavat ja ihmissuhteet
 
Joseph esittelee Benille Tuomitsija-Noviisi- taulun – ajattelutavat ja suhteet. Me kaikki olemme molempia ja jotain siltä väliltä elämässämme aina aika ajoin.
Tuomitsijan ajattelutapa:
Tuomitseva (itseä ja muita kohtaan)
Reaktiivinen ja automaattinen
Tietää-sen-jo
Joustamaton ja jäykkä
Joko-tai – ajattelu
Omahyväinen
Pelkää erilaisuutta
Oma näkökulma vain
Puolustaa omia olettamuksia
Mahdollisuudet nähdään rajallisina
Ensisijainen mieliala: suojeleva
 
Noviisin ajattelutapa:
Hyväksyy (itsensä ja muut)
Vastuullinen ja ajatteleva
Arvostaa ei-tietämistä
Joustava ja sopeutuva
Sekä-että –ajattelu
Kyseliäs
Arvostaa erilaisuutta
Harkitsee muiden näkökulmia
Kyseenalaistavat omat oletukset
Mahdollisuudet nähdään rajattomina
Ensisijainen mielentila: utelias
 
Tuomitsijan ihmissuhteet:
Voittaa tai häviää – suhde (win-lose)
Tuntee eroavansa muista
Pelkää erilaisuutta
Väittelee
Arvostelee
Kuuntelee: oikein/väärin
samaa/ eri mieltä
Eroja
Palaute tulkitaan hylkäämiseksi
Etsii hyökkäyksiä tai puolustautumista
 
Noviisin ihmissuhteet:
Molemmat voittavat (win-win)
Tuntee yhteyttä toisiin
Arvostaa erilaisuutta
Vuoropuheluja
Esittää arvioita
Kuuntelee: tosiasioita
Ymmärtääkseen
Yhtäläisyyksiä
Palautetta pidetään arvokkaana
Etsii ratkaisuja ja luovuutta
 
Ei-tietämisen arvostaminen on kaiken luovuuden ja innovaation perusta. Sen sijaan, että puolustaisi vanhoja mielipiteitä tai tulkintoja, kannattaa maailmaa katsella tuorein silmin.
On oikeastaan outoa, että itsensä vapauttaa Tuomitsijasta parhaiten hyväksymällä sen osaksi itseään. Hyväksymällä Tuomitsijan itsessämme, vapaudumme aidosti valitsemaan, kumpaa haluamme elämässämme olla – Tuomitsijaa vai Noviisia.

Joseph esittelee Benille A-B-C-C (suom. ”TATA”) Valintaprosessin.

A – Aware (Tulla tietoiseksi) Olenko Tuomitsija?
B- Breathe (Ala hengittää!) Tarvitseeko minun ottaa askel taakse, tauko ja katsoa tätä tilannetta objektiivisemmin?
C- Curious (Tule uteliaaksi) Onko minulla kaikki tosiasiat? Mitä täällä tapahtuu?
C- Choose (Ala valita) Mikä on valintani?
ABCC (TATA) on käytössäsi, kun hyväksyt Tuomitsijan itsessäsi. Valintaprosessi ABCC (TATA) alkaa hyväksymisestä. Elämä olisi kaikille meille helpompaa, jos tunnistaisimme itsessämme Tuomitsijan, osaisimme kääntää se Noviisiksi ja työskennellä Noviisista käsin. Oivallusta täytyy kuitenkin harjoitella päivittäin, jotta se juurtuisi tavaksi toimia. Hyväksyy Tuomitsijan itsessään, harjoittelee Noviisiksi.
Oululaisen oma-apuryhmän seinällä oli lause: ” Se joka ei tuomitse, sen ei tarvitse pyytää myöhemmin anteeksi”.
Kohtaamalla suurimmat esteemme me löydämme suurimmat vahvuutemme ja mahdollisuutemme, mutta joskus meidän täytyy kaivaa syvälle löytääksemme sen.
Se missä kompastut, niin siellä aarteesi on! Eli mitä voin oppia elämäni kompastumisistani, tulee myöhemmin suurimmaksi aarteekseni. Monet huomaavat elämänsä suurimman ongelman ratkaistuaan, ongelmasta tulleen heille elämänikäinen aarre.
Joseph kysyy, kuinka monta kertaa Ben on Tuomitsijan asenteessa, kun hän tapaa työryhmänsä.
-          Totuus? Melkein joka kerta, Ben myöntää.
-          Ja kuinka kuvailisit kommunikaatiotasi?, kysyy Joseph.
-          Ai, mikä kommunikaatio? Kokoukset ovat kauheita, kukaan ei puhu mitään, he odottavat, että kerron mitä tehdään – yksi mies kyllä vastustaa kaikkea kysymyksillään, riippumatta siitä, mitä sanon, Ben kertoo.
Joseph neuvoo seuraavan kokousten kysymyksiksi, kokousten Noviisin tieksi:
1)      Mitkä ovat tämän kokouksen tavoitteet?
2)      Kuinka kaikki voimme toimia työlistan, agendan, mukaisesti?
3)      Kuinka minun tulisi käyttäytyä, jotta saisin kaikista paikallaolijoista parhaan esille?
4)      Mikä olisi arvokasta ja kannattavaa jokaisen henkilön kannalta?
5)      Olemmeko samalla sivulla tavoittelemissamme toimissa?
 
Miten luoda tehokas työryhmä?
 
Noviisin ympäristön luominen on avain tehokkaan työryhmän perustamiselle. Rohkaisevassa työryhmässä johtaja kuuntelee kärsivällisesti ja huolellisesti. Johtaja antaa täyden huomion työryhmälleen. Johtaja koettaa enemmän ymmärtää kuin miettiä onko se mitä työntekijä esittää oikein vai väärin. Johtaja on utelias ja kysyy Noviisin kysymyksiä innostaakseen työryhmäänsä. Johtajan työstä on 80 % kysymistä ja 20 % käskyttämistä.
Hyväksy Tuomitsija, harjoittele Noviisia – kukaan ei ole koskaan puhdas Noviisi. Kun kykenemme kuuntelemaan Noviisin paikalta, niin sen vaikutus toisiin on huomattava. Kun ihmiset tuntevat itsensä hyväksytyiksi, eivätkä tuomituiksi, niin ihmiset tulevat helposti lähestyttäviksi, yhteistyökykyisiksi ja luoviksi. Tällöin huomio voidaan kiinnittää uusiin ratkaisuihin ja mahdollisuuksiin. Valintakartta (Choice Map) sopii myös työryhmien ja organisaatioiden huoneentauluksi.
Syytöksissä ja Tuomitsijan tien mudassa juuttuneena oleva työryhmä ei innostu eikä luo uusia ratkaisuja, vaan uusia ongelmia. Johtaja, joka vain käskyttää, ei opi ikinä tietämään, mitä hänen johtamassaan organisaatiossa todellisuudessa tapahtuu. Sellaisen johtajan strategiset päätökset perustuvat riittämättömään tai epätarkkaan informaatioon. He tekevät olettamuksia, joita eivät koskaan testaa työryhmässään.
Noviisiksi oppiminen – itse, työryhmä tai organisaatio – ei ole mikään helppo pikaratkaisu. Ihmiset eivät yleensä kuuntele tai ota vastaan neuvoja. Hyvät valmentajat välttävät antamasta ohjeita, sen sijaan he kysyvät kysymyksiä, jotka auttavat meitä löytämään oman parhaan vastauksemme. Parhaat valmentajat ohjaavat meitä aarteemme luo kysymällä ajatuksia provosoivia, jopa inspiroivia ajatuksia. Omat parhaat vastauksemme valmentajan kysymyksiin tulevat meidän parhaiksi omiksi neuvoiksemme. Sen on tapa, millä tavalla kukin meistä lopulta toimii.
-          Sovella oppimaasi todellisiin tilanteisiin, kysymisen taidon hahmottamisen sijaan, Joseph neuvoo Beniä. Ne osoittautuvat todellisiksi testeiksi. Sieltä löydät suurimmat aarteesi.

Joseph antaa Benille 12 muutoskysymystä, sitä varten, jos Ben tuntee joskus juuttuvansa paikoilleen, turhautuvansa tai haluavansa tehdä muutoksen, muttei löydä oikeita Noviisin kysymyksiä.

1)      Mitä olettamuksia olen tekemässä?
2)      Mitä muuta voisin ajatella tässä tilanteessa?
3)      Mitä toinen henkilö ajattelee, tuntee, tarvitsee ja haluaa?

Ensimmäisen kysymyksen kohdalla Ben huomaa keksivänsä puolustuksia omille olettamuksilleen sen sijaan, että todella kysyisi, mitä hänen olettamuksensa ovat.
Toisen kysymyksen kohdalla Ben huomaa, että jos muuttaa olettamukset, mitä ajattelee työryhmänsä jäsenestä, niin muuttuu koko vuorovaikutuksen ilmapiiri.
Kolmannen kysymyksen kohdalla Ben huomaa ajatelleensa itseään, eikä toista henkilöä. Charles ei yritä nolata häntä työryhmän edessä, vaan koska on utelias ja haluaa ymmärtää.
Työryhmä joka keskittyy menestyksen etsimiseen, virheiden välttämisen sijasta, kukoistaa. Uteliaisuus on nopea tie Noviisiksi. Mitä minä haluan? Mitkä ovat valintani? Kysymykset ovat parempia kuin lähimmäisen tuomitseminen lopputuloksen kannalta.
Ben muuttaa kysymyksensä ” Kuinka voin osoittaa, että olen oikeassa” kysymykseksi ”Kuinka voin ymmärtää?” ja alkoi nähdä työryhmänsä uudessa valossa.
 
Ben suostuu myöntämään itse aiheuttaneensa työryhmän ongelmat
 
Ben tavatessaan Charlesin joutuu myöntämään, että hän, Ben itse, on ollut työryhmän kehityksen jarru ja syypää epäonnistumiseen. Hän, vanha Ben, Vastausten mies ja vanhat käskyttävät kysymykset. Olemalla kysymättä työryhmältään tavallisia kysymyksiä, Ben itse on estänyt kaikkia työryhmän jäseniä osallistumasta täyteen muutokseen. Jos vain yksi on oikeassa, niin siitä ei voi rakentaa yhteistyötä. Kun haluaa olla oikeassa, niin ei kuule mitä muut sanovat.
Ben huomaa nyt myös vaimonsa kanssa keskustellessaan, että jos on itselleen ja muille rehellinen ja avoin, niin saa myös apua, eikä joudu olemaan ongelmineen yksin. Jaetut sanat luovat läheisyyden maailman.
Miten voin olla avuksi? -kysymyksen avulla ihminen automaattisesti kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä TOISET tarvitsevat ja haluavat. Toisia palveltaessa johtajan elämä on helpompaa. Väärinymmärrykset vähenevät. Ihmiset jakavat ideoitaan, kysyvät enemmän kysymyksiä ja todella kuuntelevat toisiaan. Todellisuudessa työryhmässä, jossa voi esittää kysymyksiä, rohkaisee jäseniään yhdessä tekemiseen ja yhteistyöhön.

Meidän sisäiset olettamuksemme ovat usein tehokkaan viestinnän suurimpia esteitä. Omia olettamuksiaan voi aina kyseenalaistaa. Omia olettamuksiaan voi tutkia seuraavilla kysymyksillä:

1)      mitä olettamuksia teen itsestäni, esimerkiksi, kyvyistäni ja teoistani?
2)      mitä olettamuksia teen toisista, esimerkiksi, heidän kyvyistään ja teoistaan?
3)      mitä oletan, aikaisempien kokemusteni perusteella, mikä ei enää nykyään saata olla totta?
4)      mitä oletan saatavilla olevista resursseista?
5)      mitä rajoituksia oletan olevan – ja mitä yllätyksiä voin löytää?
6)      mitä oletan ulkoisista olosuhteista tai ”todellisuudesta”?
7)      mitä oletan olevan mahdotonta ja minkä mahdollista?

Muutoskysymykset, joita (12 kpl) voi tehdä itselleen, kun on missä tahansa tilanteessa ja tuntee juuttuneensa paikoilleen, ovat

1)      Mitä minä haluan?
2)      Mitkä ovat valintani?
3)      Mitä olettamuksia olen tekemässä?
4)      Mistä olen vastuussa?
5)      Mitä muuta voin ajatella tästä?
6)      Mitä toinen ihminen ajattelee, tuntee, tarvitsee ja haluaa?
7)      Mitä olen hukkaamassa tai välttämässä?
8)      Mitä voin oppia tästä ihmisestä tai tilanteesta, tästä virheestä tai epäonnistumisesta tai tästä menestyksestä?
9)      Mitä kysymyksiä minun tulisi kysyä itseltäni ja/tai muilta?
10)  Mitkä toimet olisivat järkevimpiä nyt?
11)  Kuinka voin kääntää tämän molemmat voittavat (win-win123)-tilanteeksi?
12)  Mikä on mahdollista?

Meidän sisäiset kysymykset ovat ajattelumme perusta. Anwar Sadat on sanonut, että henkilö, joka ei voi muuttaa ajatustensa rakennetta, ei voi koskaan muuttaa todellisuutta.

Jos muutat sisäiset kysymyksesi, niin muutat todella myös elämäsi. Oletko valmis? Hyvin pienellä muutoksella ja suurella määrällä arjenharjoitusta voi elämästään tehdä mukavan ja onnellisen.


[i] Marilee G Adams, Change Your Questions, Change Your Life – discover the power of Question Thinking, 2004, San Francisco: John Wiley&Sons.